Tajusin eilen, että olen unohtanut juosta kuntosalilla käydessäni. Ja ulkona käydessäni *. Juoksukengät eivät varsinaisesti ole päässet homehtumaan, mutta kyllä niiden päälle pölyä on kertynyt **.
Juoksemisen sijaan olen zumbannut ja löytänyt jotakin, jota inhoan vielä enemmän kuin juoksutreenejä: yhtä zumbaohjaajaa. Itse zumba on kivaa, ellei laske mukaan sitä että se on ihan helvetin raskasta ja kun on valmis kuolemaan takarivissä ja alkaa jo lintsata joka toisesta lantion vispauksauksesta ja ristiaskeleesta, ohjaaja hihkaisee että jos tästä liikkeestä haluaa tehokkaamman niin lisää sellaisen pienen puolen metrin loikan tähän kohtaan. Ja kaikki loikkaavat. Ja minä teeskentelen loikkaavani, vaikken jaksaisi ollenkaan, kun en halua erottua joukosta, ja toivon että astmakohtaus/lonkkamurtuma/salama iskisi ja saisi hyvän ja epä-nolon syyn lopettaa kesken tunnin.
Niin, se zumbaohjaaja. Kyllä se ihan hyvn treenin veti. Mutta se oli liian pirteä. Tietty ylipirteys sopii nuorille ja kauniille trendilajien ohjaajille, se hyväksytään hiljaisesti ja sitä jopa odotetaan, mutta liika on liikaa. Se pimu tuntui vääntäneen esiin kaiken mahdollisen ylipirteyden minkä ilman päihteitä saa aikaiseksi, ja siihen päälle vielä litra energiajuomaa ja kourallinen hallusinogeenejä. Ai taivas että se ärsytti. Eikä ollut edes pms!
* ja kun sattuu asumaan asunnossa, jossa asuu kaksi siivoushalutonta aikuista ja kaksi tavaraa lahjakkaasti levittelevää lasta, sisällä juokseminen olisi suorastaan itsetuhoista.
** muistinko mainita ne meillä asuvat siivoushaluttomat aikuiset?
